Jokioisten kunnankirjaston historiaa
Jokioisten kunnankirjasto perustettiin vuonna 1873. Alkuaikojen kirjastopalvelut olivat hajanaisia. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Jokioisilla oli työväenkirjasto, lastenkirjasto sekä kirjastot Kiipun ja Jänhijoen koulujen yhteydessä.
Kantakirjasto päätettiin perustaa vuonna 1921, kun tulipalo oli edellisenä vuonna tuhonnut Jokioisten Työväen Lainakirjaston 1400 nidettä. Kanttori J.A.Nisulan hoitamana kantakirjasto toimi palokunnantalossa 1922-1951 ja kansakoululla 1951-1953.
Vuonna 1953 kirjasto muutti kunnanviraston (nykyisen kirjastotalon) yläkertaan. Kirjaston tilat kaksinkertaistuivat 90 neliömetriin v. 1970. Hannes Nisula toimi sivutoimisena kirjastonhoitajana vuodesta 1963 vuoteen 1975, jolloin kirjasto sai ensimmäisen päätoimisen kunnankirjastonhoitajan.
Vuonna 1987 kirjasto sai kokonaan käyttöönsä nykyisen kirjastotalon. Talo on valmistunut kansakouluksi vuonna 1889 ja on toiminut kouluna vuoteen 1950. Tämän jälkeen talo oli kunnan toimitalona. Kunnanvirasto muutti uuteen virastotaloon 1986, jolloin aloitettiin nykyisen kirjastotalon peruskorjaus kirjastoksi. Kirjastotalon alakerran kokonaispinta-ala on 310 neliömetriä ja yläkerran 121 neliömetriä. Varsinaiset kirjastotilat ovat alakerrassa.
Kirjastotalon peruskorjaus ja laajennus alkaa syksyllä 2011.