Jokioisten kunta

Kirjaston peruskorjaus ja  laajennus 2012

 

Uusi pohjakuva sekä alustava huonesuunnitelma (pdf)

 

kirjasto_kauempaa.jpg

Hankkeen edeltäviä vaiheita

Jokioisten kunnankirjasto on toiminut vuodesta 1987 rakennuksessa, joka valmistui 1889 kansakouluksi.

Kirjaston sijoittaminen rakennettavaan Tietotaloon oli esillä 2002 – 2004, mutta lopulta kirjasto jäi pois suunnitelmista. Jo 1996 oli väläytetty ideaa kirjaston sijoittamisesta MTT:n peruskorjattavaan päätilan navettaan eli nykyiseen kunnan omistamaan Tietotaloon.

Ryhdyttiin suunnittelemaan nykyisen kirjaston laajentamista. Rahoitushakemus valtionapua varten lähetettiin 2004. Tällöin ehdotettiin 500 m2:n uudisrakennusta ja nykyisen rakennuksen 385 m2 peruskorjausta. Vuosittain hakemus uudistettiin . Opetusministeriön rahoitussuunnitelmassa 2006-2009 hyväksyttiin Jokioisten hanke vuodelle 2009. Hanke nousi seuraavassa rahoitussuunnitelmassa 2007-2010 vuodelle 2010.

Rakennustoimikunta perustettiin 2007. Toimikunta katsoi, että vanha arvokas rakennus tulee ottaa huomioon suunnitelmissa. Arkkitehti Mauri Turkan tekemistä vaihtoehdoista valittiin luonnos, jossa 500 m2:n uudisrakennus oli erillisenä ratkaisuna peruskorjattavan rakennuksen kyljessä. Valtuusto hyväksyi 2008 kirjastohankkeen kunnan investointisuunnitelmaan. Huhtikuussa 2010 ELY-keskus teki päätöksen valtionavustuksen myöntämisestä hankkeelle. Valtuusto päätti joulukuussa 2010 siirtää hankkeen käsittelyn vuodelle 2015.

Rakennuksen vaatima peruskorjaus ja myönnetty valtionosuus piti esillä hanketta. Helmikuussa 2011 perustettiin uusi rakennustoimikunta. Esillä oli kirjaston saneeraaminen tai toiminnan siirtäminen muihin tiloihin. Tietotalo oli tällöin jälleen vaihtoehtona, mutta kirjaston sijoittaminen sinne ei saanut kannatusta.

Arkkitehti teki uudet piirustukset, joissa laajennus on 265 m2 ja peruskorjattavat tilat 276 m2 eli tilat yhteensä 570 hym2, mikä on opetusministeriön laatusuositusten mukainen pinta-ala Jokioisten kokoiselle kunnalle.

Valtuusto hyväksyi toukokuussa 2011 rakennushankkeen toteutettavaksi. ELY-keskus teki marraskuussa 2011 muutospäätöksen valtionosuuteen, koska hanke pienentyi.

 

Kuva041

Hankkeen nykytila

Rakennustyöt tuli aloittaa valtionosuussäännösten mukaan vuoden 2011 puolella, joten kirjaston muutto väliaikaisiin tiloihin alkoi 10.10.2011.

Kirjaston henkilökunta on yhdessä arkkitehdin kanssa suunnitellut kirjaston tilojen käyttöä koko suunnitteluprosessin ajan. Syksystä 2011 on käynnistynyt yksityiskohtaisen sisustuksen suunnittelu henkilökunnan ja sisustussuunnittelija Päivi Pylkkönen-Palmin kanssa. Vanhoja hyllyjä ja kalusteita käytetään niin paljon kuin mahdollista. Uudet tilat ja tilaratkaisut vaativat myös uusia kalusteita.

Kunnanhallitus on helmikuussa 2012 päättänyt rakennus- ja muiden siihen kuuluvien urakkatarjousten hyväksymisestä. Rakennustyöt alkavat maalis-huhtikuun vaihteessa 2012 ja valmistuvat marras-joulukuussa 2012. Rakennusurakoitsijana toimii Ojarannan Rakennus Oy.