Jokioisten kunta

Jokioisten Museorautatie

Jokioisten Museorautatie on 14 kilometrin pituinen kapearaiteinen museorata, joka ulottuu Jokioisten keskustasta Humppilan keskustaajamaan. Radalla liikennöidään kesäaikana höyryveturin vetämillä museojunilla. Kesän liikennekaudella kesä-, heinä- ja elokuussa höyryjunat liikennöivät jokaisena sunnuntaipäivänä. Tilausryhmille junia ajetaan tilaajan toiveiden mukaan joka päivä toukokuun alusta syyskuun puoliväliin.

Rautatie on kapearaiteinen; sen raideleveys 750 mm on noin puolet valtion rataverkon raideleveydestä. Museorautatie on osa vuonna 1898 liikenteelle avattua Jokioisten rautatietä, joka kuljetti tavaraa ja matkustajia Forssasta Humppilaan. Rautatie toimi vuoteen 1974 saakka. Museorautatien toiminta nykymuodossaan alkoi vuonna 1978. Koko toiminta perustuu maanlaajuisen Museorautatieyhdistys ry:n jäsenten vapaaehtoiseen talkootyöhön.

Juna-ajelulla

 

Lisätietoja museorautatiestä antaa Teemu Virtanen
p. 040-586 1976.
Teemu Virtanen

Lue lisää

Museoradalla on kolme asemaa: Jokioinen, Minkiö ja Humppila. Museorautatien keskusvarikko on Minkiön asemalla, joka sijaitsee noin 8 kilometriä Jokioisista Humppilan suuntaan maantien 2813 varressa. Minkiöllä sijaitsevat vanhat asemarakennukset muodostavat yhdessä esillä olevan vanhan rautatiekaluston kanssa maassamme ainutlaatuisen Kapearaidemuseon. Siihen voi tutustua joka päivä koulujen kesäloma-aikaan klo 11-18 välisenä aikana.

Museojunien vetureina palvelee kolme ajokuntoista höyryveturia, jotka on rakennettu vuosina 1901, 1909, 1917 ja 1947.  Museojunan vaunukalustona on kymmenkunta matkustajavaunua. Museorautatien kokoelmiin kuuluu lisäksi useita moottorivetureita, tavaravaunuja ja resiinoja.

Kohta juna lähtee!