Kansainvälinen toiminta
Historia:
Kalakosken koulu on osallistunut kansainväliseen toimintaan vuodesta 1997. Ensimmäinen yritys koulun kv-toiminnan käynnistämiseksi tehtiin Viron Sakuun yhdessä Jokioisten Yläasteen kanssa. Reissu ei kuitenkaan ollut kovin tuloksellinen, ja yhteydenpito loppui lyhyeen.
Silloinen kunnanjohtajamme Simo Sääksi jatkoi kuitenkin tunnusteluja Viron suuntaan, ja seuraavana syksynä lähdimmekin delegaationa tutustumaan Olustveren kuntaan. Retkueesemme kuuluivat kirjastonjohtaja Birgitta Hacklin, tahdittomien Arja Mikkola, eläkeläisjärjestöjen edustaja Raimo Filppu, sekä koulupuolen edustajana koulujohtaja Toivo Vainio.
Meidät otettiin Olustveressä lämpimästi vastaan ja heti seuraavana keväänä lähdimme kahden opettajan ja kuuden oppilaan voimin tutustumaan uuteen ystävyyskuntaamme. Siitä lähtien edustajien vaihto on toiminut vuosittain.
Ystävyyskoulusopimus Olustveren koulun ja Kalakosken ala-asteen välillä solmittiin vuonna 2000.
Toiminta:
Vuosittain tapaamme vuorotellen Olustveressä ja Jokioisilla. Delegaatioon kuuluu kaksi tai kolme opettajaa ja 5-7 oppilasta. Vierailut kestävät viisi päivää ja niiden aikana on tutustuttu monipuolisesti kouluun, kuntaan ja maahan sekä maan kulttuuriin.
Oppilaat majoittuvat isäntäperheissä, mikä antaakin heille erinomaisen tillaisuuden tutustua paikallissin olosuhteisiin ja kulttuuriin.
Vuosittainen tapaaminen on luonnollisesti vuoden kohokohta, mutta pitkin vuotta vaihdamme kuulumisia sähköpostin välityksellä ja myös lähetämme kirjeitä, kortteja ja muuta mukavaa toisillemme. Työkielenä yhteydenpidossa on englanti.
Olemme tehneet myös erilaisia yhteisprojekteja. Tällä hetkellä menossa on monivuotinen luonnontutkimusprojekti, jonka tarkoituksena on tehdä havaintoja luonnosta samaan aikaan ja samalla tavalla yhtä aikaa Olustveressä ja Jokioisilla.