Ajankohtaista

14.02.2017

Yhteistyöllä syntyi uusi kylätiedote. Esittelyssä Jokioisten pohjoisen alueen yhdistysten toiminta.


Jokioisten pohjoisen alueen kylien yhdeksän yhdistystä lyöttäytyi yhteen. Nyt alueen kylien kaikkien aikojen ensimmäinen kylätiedote on valmis ja jaettu talkoilla alueen postilaatikkoihin. Kylätiedote on osa Forssan ammatti-instituutin 100 hyvää tekoa -kampanjaa. Oppilaitoksen audiovisuaalisen viestinnän opetus auttoi kokoamalla yhdistysten vapaaehtoisten työstämät aineistot ja taittamalla tiedotteen. Hämeen Kylien kyläasiamies Elina Leppänen puolestaan koordinoi vapaaehtoisia.

Kiipun kyläyhdistyksen kyläaktiivit olivat jo pitkään miettineet, kuinka toimintaan voisi saada enemmän osallistujia ja mielellään myös tekijöitä. Samaa kysymystä mietitään monessa muussakin yhdistyksessä. Kiipulaiset kutsuivat lokakuussa koolle Jokioisten pohjoisen alueen kaikki yhdistykset. Hämeen Kylistä Elina Leppänen oli apuna selvittämässä yhteystietoja ja laittamassa kutsuja. Yhdistysväen tapaaminen sai hyvän vastaanoton ja päätettiin lyödä hynttyyt yhteen tiedottamisen parantamiseksi.

Ensimmäisessä kylätiedotteessa esitellään Jokioisten pohjoisen alueen yhdistysten toimintaa. Puolen vuoden tapahtumat on koottu etusivulle. Kyläläisiä kutsutaan liikkeelle yli kylärajojen. Kaikki tiedotteessa mainitut tapahtumat ovat avoimia tilaisuuksia, joihin asukkaat ovat tervetulleet myös naapurikyliltä. Kiipun kylätalolla järjestetään kyläkahveja rennoissa merkeissä kerran kuussa lauantaisin. Näytelmäharrastus on aktiivista: Rehtilä-teatterin esitykset ovat huhtikuussa. Mukana esitteessä on myös Kuuman kyläkoulu, joka kutsuu puolestaan pääsiäismyyjäisiin.

Jokioisten pohjoisosassa on useita, erilaisia yhdistysten tiloja, joita vuokrataan edullisesti myös yksityisten käyttöön. Kaikki on nyt yksissä kansissa. Seuratalo Rehtilässä voi juhlia yli 200 ystävän kanssa. Kuuman VPK:n palokunnantalo tai Jokioisten Karjalaisseuran Sie mie mökki sopivat pienempien porukoiden saunailtoihin. Pieniin tilaisuuksiin on tarjolla kodikkaita tiloja vaikka Latovainion rukoushuoneella tai Kiipun kylätalolla. Hyvä pakopaikka kiireestä on Kiipun Rakin metsästysmaja.

Jokioisten kunta antoi oman panoksensa kylätiedotteeseen. Ensimmäisen tiedotteen painatukseen saatiin rahoitus Jokioisten kunnan kylätoiminta-avustuksista. Seuraava kylätiedotteeseen tullaan myymään mainoksia. Siinä halutaan esitellä myös alueen yrittäjiä ja heidän palvelujaan. Ja tietenkin koota syksyn tapahtumat.

Yhdistykset tiedottavat nyt yhdessä myös facebookissa: Jokioisten pohjoiset kylät.

Hämeen Kylien Omalta kylältä Hämeessä -kehittämishanke auttaa kyläyhteisöjä tunnistamaan kylänsä erityispiirteet, vahvuudet, dnan ja miten kylän hienoista asioista saadaan enemmän irti.

Hanke pilotoi, käynnistää ja tuotteistaa yhdistysten kanssa uusia palveluratkaisuja. Kyläyhteisöjä autetaan rakentamaan kumppanuuksia niin toisten yhdistysten, yrittäjien, asiantuntijoiden kuin kunnan ja maakunnankin kanssa. Kylien yhdistyksiä avustaa hankkeessa kyläasiamies Elina Leppänen. Hanketta rahoittaa Hämeen ELY-keskus maaseutuohjelmasta ja Kanta-Hämeen kunnat.

Lue kylätiedote seuraavasta linkistä!

http://www.hameenkylat.net/images/stories/JokioinenP_tiedote_1_2017_valmis.pdf

Lisätiedot

Juha-Matti Heino, Kiipun kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja                                                                                 040 547 5514

Elina Leppänen, Hämeen Kylät ry                                                                                                                 0400 944 868                                                                                                   kylaasiamieshame(at)gmail.com


 

Lisätiedot

Jokioisten kunta
Keskuskatu 29 A
31600 Jokioinen

Kunnanvirasto avoinna
ma klo 9.00-16.30
ti-pe klo 9.00-15.00

Puhelinvaihde
03 418 21
ma klo 8.00-16.00
ti-pe klo 8.00-15.30

Faksi
03 4384 025

Henkilöhaku
(luottamushenkilöt ja henkilöstö) 

Sähköposti
etunimi.sukunimi(at)jokioinen.fi

Virallinen sähköpostiosoite
jokioisten.kunta(at)jokioinen.fi