Sisältöön »
 
 

Ajankohtaista

17.01.2023

Kunnanhallituksen kokouksessa 16.1.2023 päätettyä


Kunnanhallitus päätti joulukokouksessaan 16.1.2023 mm. seuraavista asioista.    

Kotouttamispalvelujen järjestäminen

Vuoden 2023 talousarviossa on varauduttu kotouttamispalvelujen järjestämiseen sote-uudistuksen jälkeen seudullisesti siten, että Forssan kaupunki toimii tuottajana ja yhteistyökunnat ostajina. Kunnanhallitus hyväksyi Jokioisten kunnan osalta kotouttamispalvelujen seudullista järjestämistä koskevan yhteistyösopimuksen. Kunta täydentää omalla toiminnallaan seudullista palvelukonseptia.

FSHKY:n omistajaohjausryhmä

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen mukainen toiminta päättyi sote-uudistuksen myötä 31.12.2022. Kuntayhtymä jäi toistaiseksi omistamaan sote-kiinteistöjä, joita se vuokraa hyvinvointialueelle. Päätettiin nimetä kunnan edustajiksi omistajaohjausryhmään kunnanjohtaja sekä hallinto- ja talousjohtaja.

Talousasioita

Merkittiin tiedoksi, että kunnalle on tilitetty vuonna 2022 verotuloja kokonaisuudessaan 21 548 180 euroa, joka on 428 538 euroa enemmän kuin vuoden 2021 lopussa. Vuoden 2022 talousarviossa verotuloiksi arvioitiin ennakkolaskennan perusteella 21 295 000 euroa. Talousarvioon nähden verotulot ylittyivät 253 180 euroa.

Lisäksi merkittiin tiedoksi kunnan talousarvion toteutuminen ajalla 1.1.-30.11.2022. Marraskuun lopussa talousarvion toimintatuotoista oli toteutunut 83,6 % ja toimintakuluista 92,1 %. Vuosikate oli 1 513 882 euroa ja tammi-marraskuun osavuositulos 115 429 euroa.

Kunnanhallitus päätti lähettää Jokioisten kunnan vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman hallinto- ja toimielimille täytäntöönpantavaksi ja antoi asiasta täytäntöönpano-ohjeet. Lisäksi hyväksyttiin vuoden 2023 valtuuston ja kunnanhallituksen talousarvion käyttösuunnitelma.

Valtionosuuspäätös 2023

Valtiovarainministeriö on lähettänyt kunnalle tämän vuoden valtionosuuksia koskevan päätöksen. Jokioisten kunnalle myönnettiin kunnan peruspalvelujen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuutta yhteensä 2 564 743 euroa. Päätös ylittää kunnan talousarvioon ennakkolaskennan perusteella arvioidun määrän 138 243 eurolla. Kuukaudessa kunta saa valtionosuutta 213 728 euroa.

Ennen sote-uudistusta, vuonna 2022 kunnan valtionosuus oli 10 201 115 euroa.

Nuorisovaltuuston lautakuntaedustajat

Kunnanhallitus vahvisti nuorisovaltuuston ehdotuksen mukaisesti nuorisovaltuuston edustuksen kunnanvaltuuston ja lautakuntien kokouksissa. Edustajina toimivat seuraavat henkilöt:

Edustaja kunnanvaltuustossa

Samuel Aaltonen, henkilökohtainen varaedustaja Kirsti Seppälä

Edustaja koulutuslautakunnassa

Mikko Yli-Kahrakuusi, henkilökohtainen varaedustaja Minja Lehti  

Edustaja teknisessä lautakunnassa

Henrik Rantanen, henkilökohtainen varaedustaja Ulrika Widén 

Edustaja vapaa-aikalautakunnassa

Samu Holstikko, henkilökohtainen varaedustaja Tuuli Kantola 

Edustajilla on läsnäolo- ja puheoikeus edustamassaan toimielimessä. Ei äänioikeutta.

 

Jokioinen, 17.1.2023

Jokioisten kunnanhallitus, lisätiedot: mika.rantala(at)jokioinen.fi.


 

Lisätiedot

Jokioisten kunta
Keskuskatu 29 A
31600 Jokioinen

Kunnanvirasto avoinna
ma klo 9.00-16.30
ti-pe klo 9.00-15.00

Virallinen sähköpostiosoite
jokioisten.kunta(at)jokioinen.fi

Henkilöhaku
(luottamushenkilöt ja henkilöstö)
Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)jokioinen.fi

Puhelin
044 901 7174 (ma - to, klo 9 -14)