Sisältöön »
 
Asukas

Elonkierto

Elonkierto on kaikille avoin ja maksuton maatalouden ja luonnonvarojen tutkimuksen esittelypuisto, joka peilaa ruoantuotannon historiaa ja nykyisyyttä toisiinsa. Ainutlaatuinen oppimis- ja virkistyskokonaisuus sijaitsee Kanta-Hämeessä Jokioisten kunnassa. Puistossa käy vuosittain noin 30 000 kävijää.

Kooltaan noin 15 hehtaarin laajuinen Elonkierto on perustettu vuonna 1998 ja sitä ylläpidettiin vuoteen 2019 asti pääsääntöisesti Luonnonvarakeskuksen (Luke) varoilla. Vuoden 2020 alusta puiston vetovastuu siirtyi Elonkierron Ystävät ry:lle. Nyt toimintaa tukevat Jokioisten kunnan ja Luonnonvarakeskuksen lisäksi noin 20 yritystä ja vajaa parikymmentä alueellista ja valtakunnallista yhdistystä tai muuta organisaatiota – ja lisää yhteistyökumppaneita mahtuu mukaan! Toiminnan kehittämiseen on myös saatu rahoitusta Maaseuturahastosta Leader-ryhmä LounaPlussalta.

AUKIOLOAJAT
 

Elonkierto on avoinna vuoden ympäri päivittäin klo 6–23. Eläimet ovat puistossa ja kahvila on auki kesäkuun alusta syyskuulle. Puistoon on vapaa pääsy.

Puiston käyntiosoite        
Elonkierto
Ojaistentie 44
31600 Jokioinen


Yhdistyksen postiosoite
Elonkierron Ystävät ry
Humppilantie 9 A
31600 Jokioinen
elonkierronystavat@elonkierto.fi

Lue lisää 


 
 

Lisätiedot

Jokioisten kunta
Keskuskatu 29 A
31600 Jokioinen

Kunnanvirasto avoinna
ma-pe klo 9.00-15.00

Virallinen sähköpostiosoite
jokioisten.kunta(at)jokioinen.fi

Henkilöhaku
(luottamushenkilöt ja henkilöstö)
Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)jokioinen.fi

Puhelin
044 901 7174 (ma - to, klo 9 -14)