Rakentamisen luvat

Ilman lainvoimaista rakentamislupaa töitä ei saa aloittaa. Töitä ei saa aloittaa ennen kuin lupapäätöksessä aloittamiselle asetetut ehdot on täytetty.
Ennen rakennustarkastajan päätöstä hakemuksesta pyydetään pelastus-, terveys-, ympäristönsuojelu-, LVI- ja kaavoitusviranomaisten lausunto. Eräät rakennuskohteet edellyttävät rakentamisluvan lisäksi ympäristösuojelulain mukaisen ympäristöluvan. Lisätietoja ympäristöluvasta antaa ympäristötarkastaja.
Suunnittelija
Rakentamishankkeen onnistumisen yksi perusedellytys on hyvä suunnittelu. Monilta hankaluuksilta vältytään, kun suunnittelijan valinnassa ei säästellä.
Suunnittelijan pätevyysvaatimukset (MRA 48 §)
Rakennussuunnitelman ja erityissuunnitelman suunnittelijana voi toimia henkilö seuraavasti:
- Kerrostalot ja teknisiltä ominaisuuksiltaan vaativat teollisuus- ja julkiset rakennukset: Henkilö, jolla on asianomaiseen suunnittelutehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto tai aikaisempi rakennusalan ammatillisen korkea-asteen tai sitä vastaava tutkinto sekä riittävä kokemus kyseisen suunnittelualan tehtävistä.
- Pienehkön tai teknisiltä ominaisuuksiltaan tavanomaisen rakennuksen (esim. omakotitalo) tai teknisen järjestelmän suunnittelijana voi hankkimaansa kokemusta vastaavasti toimia myös talonrakennuksen tai asian omaisen erityisalan opintosuunnalta valmistunut teknikko mm. rakennusmestari.
- Vaativuudeltaan vähäisenä pidettävässä suunnittelutehtävässä voi toimia myös henkilö, jolla ei ole edellä tarkoitettua tutkintoa. Hänellä on kuitenkin oltava rakennuskohteen tai suunnittelutehtävän laatu ja laajuus huomioon ottaen riittävä osaaminen.
- Rakennuksen suunnittelun kokonaisuudesta ja laadusta vastaavalla henkilöllä (pääsuunnittelija) sekä erityisalan kokonaisuudesta vastaavalla suunnittelijalla tulee lisäksi olla hyvät ammatilliset edellytykset huolehtia suunnittelun kokonaisuudesta.
Suunnitelman laatijoiden kelpoisuutta arvioitaessa otetaan huomioon rakentamislain 83 §:n säännökset. Vähimmäiskelpoisuudesta annetaan tarkempia säännöksiä Suomen rakentamismääräyskokoelmassa.
Suomen rakentamismääräyskokoelma on saatavilla Ympäristöministeriön Internet-sivuilla.
Hakeminen
Forssan seudullisen rakennusvalvonnan kaikki luvat ja ilmoitukset haetaan
sähköisen asiointipalvelun kautta. Lupaprosessi toimii täysin sähköisenä.
Sähköinen asiointipalvelu toimii luvanhakemisen lisäksi myös kommunikointivälineenä asiakkaan ja rakennustarkastajan välillä. Kun lupa/ilmoitus on perustettu palveluun hankkeesta voi kysellä lisätietoa ennakkokyselyn kautta. Viestit tallentuvat hankkeen alle ja ovat sieltä luettavissa koko prosessin ajan. Sähköinen asiointipalvelu on käytössä 24/7 eikä hakemuksen jättäminen ole aikaan eikä paikkaan sidottu.
Luvan hakijalla tulee olla käytössä oleva sähköpostiosoite. Hakemuksen jättäminen vaatii vahvan sähköisen tunnistautumisen.
Pääsuunnittelija tai/ja hankkeeseen ryhtyvä täyttää hakemuksen. Lupaa haetaan rakennuspaikan omistajan/haltijan nimellä. Hakemukseen voi liittää tarvittaessa valtakirjan luvan hakemista varten.
Rakentamisluvan liitteet
Rakentamishankkeeseen ryhtyvän rakennuspaikan omistajan tai haltijan on haettava kunnalta rakentamislupaa kirjallisesti. Rakentamislupahakemukseen on liitettävä rakennuskohteesta ja sen laajuudesta riippuen:
1) rakennussuunnitelmaan sisältyvät pääpiirustukset, jotka rakennussuunnittelija varmentaa allekirjoituksellaan;Rakennusvalvontaviranomainen voi hankkeen laatu ja laajuus huomioon ottaen perustellusta syystä edellyttää, että rakentamislupahakemukseen liitetään myös:
1) selvitys rakennuspaikan perustamis- ja pohjaolosuhteista sekä näiden edellyttämästä perustamistavasta ja tarvittavista muista toimenpiteistä;Rakennusvalvonta voi perustellusta syystä vaatia hakijaa täydentämään kohdissa 1 ja 2 tarkoitetun liitteen tai toimittamaan muun lupahakemuksen ratkaisemisen kannalta olennaisen selvityksen.
Ympäristöministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä pääpiirustusten ja selvitysten sisällöstä ja esitystavasta sekä tietomallimuotoisista suunnitelmista ja tietojen koneluettavan muodon sisällöstä ja esitystavasta.
Lisätietoa rakentamisen luvista ja liitteistä seudullisen rakennusvalvonnan sivuilta.
Hakemus kiinteistön liittymisestä kunnan vesi- ja viemärilaitokseen
Hakemus kiinteistön liittymisestä kunnan vesi- ja viemärilaitokseen tarvitaan, kun rakennus liitetään kunnan vesi- ja viemäriverkostoon.
Vastaava työnjohtaja
Vastaava työnjohtaja on aina nimettävä. Rakennustyön vastaavan työnjohtajan kelpoisuusvaatimukset on kerrottu rakentamislain § 87:ssä sekä ympäristöministeriön ohjeessa rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista sekä työnjohtajien kelpoisuudesta.
Vastaavan työnjohtajan hakemus/ilmoitus ja päätös -lomake löytyy seudullisen rakennusvalvonnan sivuilta.
Liittymät
Vesi -ja viemäriliittymä
Asemakaava-alueet
Vesi- ja viemäriliittymäsopimus rakennustontille tulee tehdä Jokioisten Vesihuoltolaitoksen kanssa.
Kaava-alueen ulkopuolella
Vesiliittymäsopimus tehdään Jokioisten kunnan Vesihuoltolaitoksen kanssa. Jätevedet on johdettava Jokioisten kunnan antamien jätevesien käsittelyohjeiden mukaisesti ellei alueella ole vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriä.
Sähköliittymä
Sähköliittymät
Elenia Oy:n verkkoalueella hinnan sähköliittymälle saat helposti hintalaskurilla.
Sähkökatkot
Elenia Oy:n sähkökatkotilanteen voit katsoa alueittain sähkökatkokartalta.
Maanalaisten kaapeleiden ja johtojen sijaintitiedot
Ennen maankaivutöiden aloittamista on varmistettava, ettei kaivureitillä ole kaapeleita tai johtoja, jotka voivat vahingoittua töiden yhteydessä.
Sähköverkon maakaapelointihankkeet
Elenia Oy:n säävarman sähköverkon maakaapelointihankkeet voit katsoa kartalta.
Turvallisuus sähköverkossa
Turvallisuus on otettava aina huomioon sähköverkon läheisyydessä toimiessa.
Puhelin ja Kaapelitelevisio
Tiedonsiirtoasioissa on syytä ottaa yhteyttä Lounea Oy:n toimipisteeseen.
Kaukolämpö
Kaukolämpöön liittyminen on mahdollista Jokioisilla, siitä enemmänVapo:n Internet-sivuilla.
![Logo [Jokioinen]](client/jokioinen2/images/logo.png)

![Logo [Jokioisten kunta]](client/jokioinen2/images/footer-logo.png)


