Muistomerkit
Satulinkivi on kahden läänin ja maakunnan, kolmen kunnan ja
maatilan rajakivi. Kivi on merkittävän kokoinen siirtolohkare keskellä laajaa peltoaukeata.
Lue lisää.
Miina Sillanpään muistomerkki
Pappilamuseosta länteen, Vaulammintien varrella sijaitsee Suomen ensimmäisen naisministerin, talousneuvos Miina Sillanpään synnyinkodin paikalla harmaasta luonnonkivestä tehty muistomerkki. Muistomerkin paljastustilaisuudessa 14.10.1951 talousneuvos Miina Sillanpää puhui lapsuusmuistoistaan runsaalle yleisöjoukolle.
Miina Sillanpään hautakivi Jokioisten hautausmaalla kirkon vieressä pääportista vasemmalla.
Kalervo Kallion veistämä Torpparipatsas on pystytetty kunnianosoituksena maamme tuhansille torppareille ja esi-isien työlle vuonna 1965 Jokioisten kartanoiden puistoon Humppilantien varteen. Patsaan vihkiäisjuhlassa 12.9.1965 oli läsnä Presidentti Urho Kekkonen.
Punaisten muistomerkit Jokioisilla
Kolme kivipaasia, joiden kaikkien reliefi kuvaa salamoivaa ukkospilveä, kaatunutta puuta ja sen juuresta versovaa tainta. Kaksi muistomerkkiä sijaitsee Jokioisten hautausmaalla ja yksi Jokioisten Lamminkylässä. Kuva Lamminkylästä.
Willebrandin hautamuistomerkki
Jokioisten kartanon omistajan, kenraali Ernst Gustav von Willebrandin ja hänen puolisonsa hautamuistomerkki sijaitsee Jokioisten kartanoiden puistoalueella isojen kuusien katveessa Loimijoen töyräällä. Kiitolliset omaiset pystyttivät muistomerkin vuonna 1833. Suomennetussa tekstissä mm. "Muinoin astelivat kasvattaen ja suojellen näissä puistoissa..".
Kaatuneiden muistomerkki
Jokioisten hautausmaalla sijaitsevan sankaripatsaan, sotien 1939-1944 kaatuneiden muistomerkin, on muotoillut taiteilija Armas Tirronen. Se valmistui syksyllä 1949. Patsas on punaisesta graniitista, aiheena "Elämä jatkuu". Kaatuneiden määrä 218 oli suuri Jokioisten asukasmäärään verrattuna.
Suihkukaivoveistos
Lähellä Jokioisten kirkkoa, vanhalla hautausmaan osalla sijaitseva suihkukaivoveistos on taiteilija Ilmari Virkkalan käsialaa, vuodelta 1962. Veistos on punagraniitista ja sen aiheena on karitsaa juottava tyttö. Teksti: "Vei heidät virvoittavien vesilähteiden tykö"
Karjalaan jääneiden muistomerkki
Karjalaan jääneiden muistomerkki pystytettiin uuden ja vanhan hautausmaan rajalle, kirkon läheisyyteen, pääportista vasemmalle, vuonna 1954.
Lausuntataiteilija
Helinä Svensson-Timarin muistomerkki
Muistomerkki on paljastettu Pellilän kylätoimikunnan aloitteesta 3.5.1998 kunnianosoituksena Svensson-Timarin uraauurtavalle toiminnalle maamme eturivin lausuntataitelijana. Muistomerkki on pystytetty Jokioisten kunnan kulttuuritoimen ja kylätoimikunnan yhteistyöllä. Muistomerkki on luonnonkiveä ja siinä olevassa laatassa on seuraava teksti: Lausuntataiteilija Helinä Svensson-Timari 4.3.1887- 3.5.1958 syntyi tällä paikalla sijainneessa Tiensuun torpassa.
Muistomerkki sijaitsee Vuolteenpuistossa osoitteessa Sivutie 6.
Sotaan lähteneiden muistomerkki Sotaan lähteneittein muistoksi pystytetty muistomerkki sijaitsee nykyisen Mäntypuiston päiväkodin edustalla osoitteessa Keskuskatu 20.
Kansakoulun muistomerkki
Jokioisten ensimmäisen kansakoulun muistomerkki sijaitsee Keskuskadun ja Sahamäenkujan välissä kevyenliikenteen väylän varrella.