Tapahtumat
Teatteriretki Tampereen työväenteatteriin
21.03.2025
Sirkku Peltolan kuuluisa, koskettava komedia valittiin vuoden 2001 parhaaksi kotimaiseksi näytelmätekstiksi (Lea-palkinto). Pian Peltola teki siitä oman ohjauksensa TTT:ssä, ja mittavalla 62 esityskerran voimallaan se painui yleisön muistiin lähtemättömästi. Teosta on sittemmin tulkittu näyttämöillä ympäri Suomen, mutta kotiin on aina ainutlaatuista palata. Nyt nähtävä versio on tehty Tampereen Komediateatteriin vuonna 2018 ja muokattu kiertuekäyttöön.
Perheessä on isä, äiti ja kaksi lasta. Tarinan keskiössä on Tarmo-poika, jota painavat suuret huolet. Paljon on asioita, joista puhutaan, tärkeimmät jäävät salaisuuksiksi. Poliisi ja opettaja käyvät hämmentämässä pieneen kotiinsa kiinnikasvaneita vanhempia, jotka yrittävät parhaansa. Yrittävät maailmassa, joka kiitää ohi ja jättää kurvissa kyydistänsä hitaimmat. Tarmon mummulla on matkaradio saappaassa, se on tanssiin kutsu…
Retken järjestää Jokiläänin kansalaisopisto & Jokiläänin kansalaisopiston opistolaisyhdistys. Kaikki ovat tervetulleita retkelle mukaan. Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.opistopalvelut.fi/jokilaani tai soittaen numeroon 044 792 8148